keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Pikku pikku pingviineja

Siita se paiva lahti liikkeelle, GO FINLAND! GO FINLAND! GO FINLAND! (med Sebastian)
Formulaturistia kunnon varillisissa vaatteissa ainakin. Ja uusi formulalippis!

30.3

Taa kuukausi alkaa pikkuhiljaa nayttaan loppuaan ja kirjottamisenkin aihetta nyt loytyy kummasti. Olin siis viime sunnuntaina katsomassa FORMULA 1 GRAND PRIX AUSTRALIA, MELBOURNE. Oli kylla ihan mahtista, mutta nain jalkeenpain harmittaa, etta saastin lipun hinnasta enka ostanut itselleni istumapaikkaa. Sain jopa torstaille ilmasen lipun kun mun ylapunkassa ollut saksalainen poika ei kayttanyt sita! Sain kiertaa alueen tutuksi, vaikken viihtynytkaan siela koko paivaa, kun sato vetta aika rajusti. Kolmen jalkeen siis palasin hostellille litimarkana ja kylmissani syomaan.


Sunnunaina lahdettiin alueelle heti aamusta Maccen ja Sebastianin kanssa. Suunnaksi kuitenkin muodostu kaljateltta ja me jaatiin nauttimaan pikkuhiljaa lampenevasta ilmasta ja autojen aanista huurteisen hera. Siita lahdettiinkin kavelemaan "mun" istumapaikkaan eli ensimmaiseen ja toiseen mutkaan. Siita naki suhteellisen mukavasti, vaikkakin screenin nakyvyytta haittas metalliaidat. Katseltiin siina muutamia lyhyita kisoja ja sitten Sebastian lahti omalle istumapaikalleen.


Me mentiin Maccen kanssa pallolinkoharveliin. (en koskaan muista sen oikeeta nimea) Istuttiin siis palloon, joka sinkos meidat johki 70m korkeuteen. Oli tosi kivaa ja vaikken saanu pitaa silmalaseja paassani niin silti maisemat oli upeet. Ostettiin siita jopa videokin, jossa esittelen venyvyyttani heittamalla jalkani pain kameraa kun vahan ehka rentouduin liikaakin. Koko lysti makso $40 per naama. Video on Maccella, enka oikeen tieda miten sen saisin tanne lisattya.

Tata edeltavat kaikki kuvat sain Maccelta, jonka kamera ja istumapaikka oli huomattavasti paremmat.

Itse kisan ajaksi Macce meni istumaan omaan katsomoonsa.(oon niin katkera) ja ma suuntasin sille nurmialueelle, jossa oltiin oltu jo aikasemminkin. Talla kertaa alue oli siis aivan tupaten taynna ja ma soluttauduin parien tuolissa istuvien tyyppien valiin. Istaalteen aina odoteltiin, mutta jos yksin auto sattu ajaan ohi niin kaikki nousi seisomaan. Koko kisa siis katseltiin seisaalteen ja mun selkaan ainaki alko ottaan se parintunnin paikallaan seisominen.

Tollanen oli suurimmaksi osaksi mun nakoala. Ihan hyva sekin!
 Mun kuvat ei oikee onnistunut, mutta toivotaan videon selittavan vahan paremmin formuloista

Mulla oli korvatulpat, jotka ehdottomasti pitaa olla formuloita niinkin lahelta katseltaessa. Ne aanet on aivan huikeet! Mun kuulokkeista ei kuulunut radion selostus korvatulppien yli, joten en pysynyt kisassa oikeen mukana enka ees huomannut kun kovalainen keskeytti. Muutenki olin pettynyt kun mun kurveissa ei paria pienta ajovirhetta lukuunottamatta tapahtunut mitaan jannaa. Kylla niista formuloista saa enemman irti vaan vahtaamalla niita telkkarista, mutta kylla tasta pieni kipina iski ja tekis mieli lahtee saksaan jokupaiva kattoon kisoja uudestaan!
Kisan jalkeen paasi radalle kavelemaan ja paasin kurkkaamaan ekalla suoralla varikkoalueellekkin.

Josko tossa olis tarpeeks formuloista ja siirryttaisiin tyttomaisempiin juttuihin. Oltiin eilen illalla Miian kanssa St Kilda Beachilla about 8 aikaan illalla ja kaveltiin laiturin paahan katsomaan PINGVIINEJA! Ei siina oikeen meinannu ees uskoo silmiaan ku about 40cm korkeet pikku pingviinit hyppi kivenlohkareita pitkin ja pysahty kuvattaviksi. (salamaa ei saa kayttaa) Niiden aantely kuulosti joltain lokin ja delfiinin yhdistelmalta ja ne oli syotavan sulosia!
Hyvalaatusiahan naa medan kuvat ei ole, mutta se on PINGVIINI!

Talla viikolla on luvassa viela lisaa turistina elamista Melbournessa. Nyt alkaa viimenen viikko taalla ja siita taytyy ottaa kaikki irti. Eilen oli aurinkoinen paiva ja Miian kanssa oltiin aika tiiviisti ottamassa arskaa rannalla ja ma kerasin vahan simpukoitakin. Toissapaivana kiersin Maccen kanssa turisteille tarkotetun ratikkakierroksen ympari kaupunkia. Aika samanlainen se oli kun turistibussi, joten mitaan uutta en oikeestaan oppinut. Josko Eurekan skydeck tanaan illalla opettais mulle miten iso kaupunki taa Melbourne tosissaan on.

-Alisa

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Maailma muuttuu niin minakin

23.3

Keltaset hampaat tekohymys on ehdottomasti mun paras puoli! Mutta toi BOOST on huippuhyvaa!


Mun ja yhden Jonaksen palkka ei ollut tullu perjantaina ja maanantaina meidan ex pomo sano, etta ne on kylla laittanut sen tuleen meidan tileille perjantaina. Pankissa sanottiin, etta rahojen pitais olla viimeistaan tiistaina tililla. NO EIPA OLLU! Pistin sitten taas viestia sille ex pomolle ja se selvitti asiaa paremmin ja hokkuspokkus ne oliki hukannu meidan tiedot palkanlaskennas ja ei sen vuoksi oltu saatu rahoja. No, tanaan vihdoista viimein meidan pitais saada rahat tileillemme. 1900$ kutsuu!

Vanhoja kuvia rannalta, mutta ei meilla oo oikeen uusiakaan kivoja.

Oon koittanut tehda Miiastakin turistia talla viikolla ja alotettiin maanantai suunnitelmana menna katsomaan yhta sotamuistomerkkia. Ei menty. Sama suunnitelma oli myos eilen, mutta eipa se tietenkaan toteutunut. Ollaan oltu PALJON kirjastossa ja oon varannut city resort hostellin Sydneysta. Kauheesti tota hostellia oltiin haukuttu, mutta ei se mua haittaa. Mun mielesta siela oli suurta plussaa aamupala, ilmanen netti, lentokentalta nouto ja hinta. Mun huoneessa on 6 ihmista ja se makso 21$ per yo. Kummallista miten paljon halvempia hostellit onki Sydneyssa, kun Melbournessa!

Melkein vilauttelin. Mutku Bikinien rajat on tosi injottavia!

Mun alkuperaseen suunnitelmaan kuului poiketa Canberrassa matkalla, mutta paadyinkin skippaamaan sen kun oon kuullut kaikilta, ettei siela ole oikeen mitaan. Kuulemma hyvin tarkasti suunniteltu iso puisto koko kaupunki.. Tomminkin mukaan siela oli ainoostaan todella hyva museo, mutta en ehtisi siela kuitenkaan poiketa Grey houndin matkan puolentoista tunnin tauolla, joten paatin saastaa rahaa ja menna yobussilla suoraan Melbournesta Sydneyyn. Aikaa bussissa istumisessa kuluu mukavat 12 tuntia ja risat. Onneksi osaan jo kulkea Sydneyssa, vaikka ei ole hajuakaan bussiaseman sijainnista, mutta luulisin edes hostellin loytyvan mukavasti.

Taalla ei pahemmin snoukata niin merellahan sama asia hoituu purjeen kanssa

Ollaan Miian kanssa oltu tuhmia tyttoja ja ollaan syoty ulkona oikeestaan joka paiva, kun ei olla jaksettu kavella ALDIin (ihan samanlainen halpa kauppa ku LIDL). Tanaan sinne olis pakko kavella, koska nuudelit on loppu ja ollaan paatetty elaman asenteeksemme, etta mita sita hyvaa vaihtamaan. Nuudelinsyomis linjalla siis koitetaan jatkaa, vaikka mulla olis nyt rahaa syoda muutakin. Kaytan rahat kuitenki mieluummin turistina olemiseen ja suuntana on talla viikolla eureka tower ja ehka myos Old Melbourne Gaol tai Akvaario. Kaikkiinhan on kuitenki iha mukavat sisaanpaasyt, joten taytyy vaha rajottaa tata turismi innostusta.

Kadunkulmat on taynna kaikenlaisia Tageja.

Tanaan kaveltiin kaupunkiin Botanic Gardenin kautta ja hypattiin Tourist Shuttlen kyytiin. Ma olin jo aikasemmin kiertaas ton, mutta taa oli Miialle eka kerta. Paivakin oli kivempi katsella Melbournea vahan eri kantista, kun tanaan paisto aurinko. (tuhlataan kaikki loppu paivan paistattelu kirjastossa)

-Alisa
Ja loppuun meille todella hyvin sopiva biisi:

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Tyoton turisti

sunnuntai 20.3

Melbournen Cricket kentta (se on vahan samantyylinen peli ku pesapallo, tosi suosittu taalla!)

Lopetin tyot torstaina ja oon siita lahtien esittanyt turistia kaupungissa, jossa oon asunu yli 2 kuukautta. Torstaina oli sain patrick's day ja Miian kanssa juhlittiin sita juomalla kuoharia mun hostellihuoneessa. Miia on asunu nyt viikon Marcin luona saastaakseen rahaa hostellien maksusta, mutta toksi yoksi se jai mun viereen nukkumaan. Aamulla tormattiin yhteen mun tuttuun Parkanosta aamupalalla. Se oli sattumalta majottunut samaan hostelliin ku me! Oli taas aika kummallista tormata johonki tuttuun toisella puolella maapalloa!

Otin kauheesti huonoja kuvia. Turistibussiajelulta:



Miian kanssa mentiin viela yhdessa kirjastoon ja sitten lahdettiinkin eri suuntiin. Ma otin turisteille tarkotetun bussin, joka kiersi Melbournen keskustan lahettyvilla olevat "nahtavyydet". Bussissa oli nauhotettu opastus missa on mitakin ja kierros kesti about 2 tuntia. Suosittelen kylla Melbournee kiertaville menna tohon bussiajelulle. Se on ilmanen ja samalla kuulee hieman paikan historiasta, vaikka nauhotus onkin tylsa, mutta kuski koitti heittaa aina valiin jotain kevennysta ja vitsaili englannin kuningattaren iasta.Kierroksen jalkeen menin katsomaan muotinaytosta yhteen pieneen ostoskeskukseen ja sitten suuntasinkin hostellille.

Huonommasta muotinaytoksesta, jota olin kattomassa. Tosin mallit joutu tanssiin minilavalla, joten iha jees.

Paremmasta muotinaytoksesta, kylla kelpas kattella noita vatsalihaksia!

Seuraavakin paiva meni aika lailla samaan malliin. Kavin kirjastossa ja muotinaytoksessa, josta sain kassillisen ilmasta tavaraa! Olin niin onnellinen, etta tayty hyodyntaa myos -30% tarjous cotton onista ja ostin kolmannen samanlaisen hameen itelleni! En yleensa harrasta monen samanlaisen vaatteen ostamista, mutta sen hameen malli on taydellinen. Oon ostanut nyt myos kauan havittelemat UGGit! Maksoin itteni kipeeksi niista, mutta ne on tosi lampimat ja varmasti hyodylliset suomessa. 


Tassa kaikki ilmanen tavara, jotka oli lahjapussissa. Oon NIIN ilonen noista!
Mun hallittu kaaos. Oon onneksi yhta sotkunen ihminen ku ennenki!

Eilen ostin myos iskan visalla liput Formula 1 Grand Prixiin, joka on ens viikonloppuna! Sunnuntain lippu makso 99$. TAAS sain siis maksaa itseni kipeeksi (tai isan pikemminkin), mutta olihan mun PAKKO paasta kattoon formuloita, kun ne on niin lahella! Neljan paivan lippu olis maksanu seisomapaikalle alle 200$, mutta ei mua kiinnosta kun itse kisapaiva. 


Viime kuukauden aikana tuli tienattua yli 3000$ massia. eli about 2000e, eipa Suomessa tollasia rahoja feissarina saa. Nyt ymmarran hyvin miks ihmiset ajattelee, ettei niitten rahoista mene oikeesti mitaan siihen itse hyvantekevaisyyteen. Silti oon ajatellu suomessa alkaa lahjottaan jotain 5e summaa johonkin hyvantekevaisyyteen, koska ei se nyt oikeesti niin paljon mun pussista ole ja jos se auttaa edes maksamaan feissarien palkkaa niin oon ihan onnellinen.

Punasilmasina Marcin tyopaikalla eilen illalla. Miiallaki huikeesti vesilasi kourassa. Cheers!

-Alisa

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Ei se flunssa sitten lähtenytkään

15.3 PUOLIVUOTTA AUSTRALIASSA / 6 MONTHS IN AUSTRALIA!

En oikeen edes tieda mita sanoa tanaan, mun kone ei toimi ja oon suunnitellut ostavani minilapparia, tosin se taitaa jaada vaan suunnitelmaksi, koska olis kiva saada koneeseen myos samat kirjaimet, joita suomessa kaytetaan. En siis voi pistaa tahan mitaan kuvia kun kaikki on koneella. Koitan vieda sen jonnekki korjaajalle tai jotain jos vaikka saisin uuden akun tms.

Ollaan siis Miian kanssa vahan valia sairasteltu ja vuorotellen meilla on flunssanen olo. Nyt on jo hetken aikaa ollu kivat ilmat ja ma oon ottanu aurinkoo niin paljon kun oon pystynyt, eilen tosin poltin vahan itteeni, mutta en onneks pahasti. Miia jostain kumman syysta onnistuu melkei kaikki aurinkoiset hetket tuhlaamaan jossain sisatiloissa (lue kirjastossa). Kylla seki on vahan taas varia saanut pintaan. Toi rusketus tuntuu haihtuvan pois jos ei auringossa viihdy, minkahan takia! Eiko meista tuukkaan tummaihosia?

Eilen illalla oltiin katsomassa ilotulitusta Hannahin, Miia, Marcin ja Marcin tyokavereiden kanssa. Oli ihan kiva, vaikken ma oikeestaan ilotulituksista piittaakkaan. Taalla tuntuu olevan koko ajan joku festivaali kaynnissa, jonka vuoksi on ilotulituksia. Istuttiin myos Markin tyopaikalla juomassa parit snakepitet (lasi, jossa on puolet kaljaa ja puolet siideria ja tippa vadelmamakua) Suosittelen todellaki tota juomaa. Se on hyvaa.

Mulla on viimenen viikko toissa. Oon ihan kivasti tienannut ja Miiaki sai 300$ viime viikolla mun palkasta. tanaankin sain yhden liittymaan, joten taskuun tipahtaa parin viikon paasta 150$. Onneks sain ton tyon, muuten olisin ollu ihan pulassa... Kotiinpaluu pyorii mielessa jo ihan koko ajan! Paasen luultavimmin oikeestaan suoraan muuttamaan mun entisen naapurin asuntoon, kun se lahtee vaihtoon, joten elamakin alkaa meneen ihan itsestaan jarjestykseen!

-Alisa

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Aurinko alko vihdoinkin paistaan ja vie pikkuflunssan pois.

6.3
Miian naama muuttu tosta illaksi vielä punaseksi, sitä se auringonotto teettää, mutta rusketus kaunistaa!

Ollaan oltu Miian kanssa vähä kipeenä nyt pari päivää ja voimat on ollu aika loppu. Onneks viikonlopusta tuli aurinkoinen ja ollaankin sitten vaan maattu rannalla ja kipastiin me eilen kaupungissakin. Mulla on ollu töistä ja rahasta ihan kauhee stressi, mutta toivottavasti se on ens viikon jälkeen ohi. Suunniteltiin, että jos saan tarpeeks väkee liittyyn niin annan siitä Miiallekkin vähä rahaa, koska sillä ei oo töitä ollenkaan. Oon ajatellu viipyä tuola töissä enää 2 viikkoa, koska ens viikon jälkeen mun palkka tipahtaa 150$ per liittynyt asiakas ja se ei enää motivoi yhtään niin paljon kun 300$ puhtaana käteen. Oon tähän mennessä tienannut töistä vaan 1200$ ja se ei todellakaan riitä loppumatkalle. Tarviin vähintään toiset samanlaiset, mutta oikeestaan reilusti enemmän, koska joudun ostaan uudet silmälasitkin heti kun tuun Suomeen.


Raha asioista stressaamisen lisäksi ollaan aika paljon käveleskelty ja eilen piti mennä katsomaan pingviinejäkin rannalle (taas), mutta huomattiinkin, että sinne täytyy mennä jo 8 aikaan, että näkiskin jotain. 9 on jo ihan pimeetä. Eilen mun piti myös jutella mun veljelle skypessä, mutta idioottinetti ei toiminut hostellin koneella ja kaikki joutu suomessa ihan turhaan odotteleen mua nettiin. Samaan aikaan myös saldo loppu kännykästä TAAS! En ymmärrä miten onnistun kuluttaan sitä niin paljon ja nykyään Global Gossippia ei pysty enää lataamaan muuta kuin soittamalla asiakaspalveluun ja en tiedä pistääkö ne sielä aina visan vinkumaan. Oon isä pahoillani jos sulle tulee joku sadan dollarin puhelinlasku sinne, maksan sen kyllä!

Maisemaa kävelymatkalta keskustaan (toi hame on muuten nyt entinen hame/ paidan raakile)

Tänään muutin alasänkyyn, kun meidän huone tyhjeni viime yöksi ja saatiin viettää yö Miian kanssa kahdestaan kuuden hengen huoneessa. Katseltiin kuviamme aamupäivä ja ennen yhtä lähdettiin käveleen kaupunkiin. Kirjasto on auki kuuteen ja mä vietän varmaan täällä seuraavat kolme tuntia toivoen, että netti toimis koska täällä on niin paljo ihmisiä, että se on ihan jumissa. Miia menee tänään Markin kanssa katselemaan jalkapalloa (Jee?) ja mä saan viettää rauhallisen koti-illan mun uusien kämppisten kanssa lukien kirjaa ja koittaen josko se hostellin netti tänään toimis, että saisin veljeeni yhteyden. Äidin mulle antamat sandaalit on tän päivän jälkeen entiset. Huomasin tänään miten toisesta on pohja kokonaan haljennut ja kummastakin on kärjet aivan puhki. On pitänyt oikeestaan muutaman päivän jo mennä sandaaliostoksille, mut aina se jotenki menee niin etten osta ainakaan sandaaleja. Eilen kuitenkin näin muutamat ihan mukavat BigW:ssa ja hintaa niillä oli jotain 10-15$, joten ei mitenkään paha.


Toissapäivänä tyhjäsin rinkastanikin kaikki vaatteet pois, mitä en aijo viedä suomeen ja kävin puntarilla testaamassa paljonko se painaa. Toki nallet ei ollu pakattu ja vielä pari paitaa menee ainakin mukaan, mutta tällä hetkellä mun rinkan paino oli vaan 15 kiloa!!! Mulla on vielä 8 kiloa varaa pistää lisää tavaraa ja oon todella tyytyväinen. Tosin heivasin varmaan puolet vaatteistani pois, mutta mitä mä suomessa tekisinkään pesussä rumiksi värjääntyneillä tai venähtäneillä rääsyillä. Tosi kiva kun toi matkatavaroiden painoraja on nostettu 23 kiloon ja sen lisäks saa ottaa vielä sen 7 kilon käsimatkatavarat. Mun ei siis näillä näkymin tarvitsekkaan lähettää mitään pakettia rahtilaivalla. Oon tosi ilonen tästä, koska paketti olis ollu perissä vasta kesä- tai heinäkuun lopussa! 

Eksyttiin eilen käveleen myös jonku festarialueen ohi ja matkalta löyty ihan kivaa puistookin!

-Alisa 

Loppuun vielä vähän videoo, jota ei oo tullukaan pitkään aikaan lisättyä, meidän videot on usein liian pitkiä.
Pikavilkasu meidän huoneeseen, joka oli tolloin melkein tyhjillään.

Myersin näyteikkuna oli tosi ihana, tässä nopee vilaus siitä. Inhottavaa kun ei voi pistää oikee pidempiä vidoita, kun niiden lataaminen kestäis aivan liian kauan näin hitaalla netillä.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Pois ajatukset takatalvesta!!!

1.3

Miten toi helmikuu meni niin nopeesti?!?!?!

Lähin eilen töistä kesken päivän pois, kun ei ollut kauheen hyvä olo ja sato vettäkin ja otin myös tän päivän vapaaksi, kun en halunnut mennä aamulla 10 työpaikalle harjottelemaan mun stooria, jonka kerron asiakkaille. En tykkää siitä et mun puheita kyylätään ja arvostellaan. Mulla on kuitenkin yksi Call Back tälle päivälle, joten voin ehkä saada sen 300$ astumatta töihin ollenkaan. Eilen mentiin Miian kanssa vaihtaan lentolippujamme Etihadin toimistoon. Meitä palveli tosi mukava mies, joka jakso kivasti odottaa kun me suunniteltiin vaihtoehtojamme. Miia lentää ensin Brisbanesta Singaporeen ja sielä Adu Dhabin ja Frankfurtin kautta Helsinkiin. Miian lentojen vaihto ei maksanut kun alle 70$ ja oltiin siitä tosi yllättyneitä! Sille tulee kuitenki yks lento lisää, joten toi oli todellakin halpaa varsinkin kun Etihadin koneet on todellakin luksus lentokoneita!

Huoneessa ilmeisesti oli vähä sotkusta. VIKA EI OLLUT MEISSÄ!

Miia lähtee siis eri aikaan Australiasta kun mä, joten meidän tiet eroo vähän ajoissa. Itse lähden varmaan Melbournesta huhtikuun alussa kohti Canberraa ja Sydneytä, jossa vietän muutaman päivän. Suunnitelmana olis vielä etsiä joku surffauspaikka ja käydä katsastamassa Blue mountains. Lähden Abu Dhabiin illalla 20.4 ja vietän siellä lomaillen muutaman päivän kolmen tähden hotellissa. Ihanaa päästä "oikeelle lomalle" vielä ennen suomeen tuloa. Voin taata, että olen polttanut itseni punaiseksi hotellin uima-altaalla nautiskellen! Hotellikaan ei ollut kauheen hintanen, about 50e yhdeltä yöltä. Huoneet on kahden hengen huoneita, joten saan yksikseni nauttia queensize sängystä ja leveillä kunnolla! Ei ihan sama kun hostellien kerrossängyissä ja auton peräkontissa nukkuessa!

Tässä tää meidän uus koti a'la kirjaston nettihuone

Varattiin myös Miialle Singaporesta ensimmäinen hostelli. Hostelli makso suurinpiirtein 7$ per yö ja se on lähellä lentokenttää, Miia tosin viettää sielä vain ensimmäiset kaksi yötä, koska sitten se koittaa etsiä jonku bussin Malesiaan. Miia meinas myös hankkia sinne erikseen viisumin, mutta eilen vietettiin tovi internetin ihmeellisessä maailmassa ja meille selvisi, että jos omistaa voimassaolevan australian viisumin ei Singaporeen tarvitse viisumia erikseen. Ihan kätevää sinänsä! Tuntuu kauheelta ettei meillä ole enää kauheesti aikaa jäljellä tai se että miten rikki ollaan kun ei enää matkustetakkaan yhdessä, mutta jossain vaiheessahan meidänkin on erottava ja mentävä omiin seikkailuihimme. Uskon, että tässä tapauksessa Miialla on paljon jännempää, kun mun hotellilomassa! Haluisin kuitenki Abu Dhabissa käydä jonkinlaisella kameliajelulla ja ehkä kipasta keskustassakin, jonne on mun hostellista 20min matka taksilla. Netin mukaan se ei kuitenkaan maksa kun alle 10 euroa.

Miiasta kuoriutu tänä aamuna rockimimmi

En meinaa enää osata ajatella mitään euroissa, aina kun vaihdoin valuutan niin pistin sen suoraan australian dollareiksi, koska se tuntu helpommalta käsitellä. Uskon, että oon aivan pihalla käsitellessäni jotain yhdistyneet arabiemiraatit, dirhamia. Kuulostaakin jo vaikeelta jos tavaa ton ja sitten sanan euro tai dollari. Yritän kuitenkin muistaa, että 1000AED on alle 200€. Odotan miten ihmeissäni oon kun tuun suomeen ja löydänkin halpoja hedelmiä. Miksei suomalaiset oikeesti syö niitä enempää, kun ne on niin halpoja! Ja miks ihmeessä hedelmiä tuottavassa maassa ne on kalliita?

Oon shoppaillu uusia työvaatteita suomeen.

Tänä aamuna vaihdoin hostellihuonetta ja jouduin odottelemaan kymmenestä puoli yhteen ennen kun pääsin uuteen huoneeseeni. (yksi syy siihen, miksi otin tän päivän vapaaksi) Makoilin ton ajan suurimmaksi osaksi Miian kanssa sen sängyssä lukien kirjaa. Miia yritti nukkua vielä aamupalan jälkeenkin. En oikeesti ymmärrä miten tollanen tyttö voi olla niin unen halunen. Muuttaminen ei oo kivaa, vaikka ei tarvinnut muuttaa kun viereiseen huoneeseen. Nyt mun huoneessa on sekä tyttöjä, että poikia. Huone on SIISTI ja sielä ei löyhkää hajuvesi! Oon todella tyytyväinen! Lisäksi se on sama huone, jossa Pauliina, Vili ja Noora asusteli muutama viikko sitten. Tuntuu, että siitä olis ikuisuus, kun ne lähti pois. Jo silloin suunniteltiin menevämme katsomaan pingviinejä ST Kildan laiturille, mutta ei olla saatu aikaseksi. Yritetään suunnata sinne tänä lauantaina. Rannalle täytyy mennä illalla, koska silloin pingviinit tulee esiin piiloistaan.

Ollaan otettu taas liian vähän kuvia. Pitää yrittää kunnostautua tässä.

-Alisa